Talvisodan päättyessä maaliskuun 13. päivänä 1940 oli Soini Hämäläinen, tuleva kunnallisneuvos, 13-vuotias. Hän muisteli myöhemmin Karjala-lehdessä tuolloin alkanutta evakkomatkaansa Kirvusta Rautjärven kirkolle. Teksti tässä hieman lyhennettynä.
Lähtöpäivänä valjastin rintamalta kotiutetun selkään haavoittuneen hevosen. Sotavamman takia en voinut laittaa setolkkaa selkään. Ajaminen tapahtui vain mäkivöiden varassa. Lypsylehmät irrotettiin lämpimistä navetoistaan 30 asteen pakkaseen kulkemaan tuntemattomia teitä pitkin. Naapuritalojen karjanajajat toivat eväsreppunsa minun rekeeni.
Lähtömme jälkeen isäni ampui navettaan kaikki hiehot, vasikat, lampaat sekä tappoi kanat ja kissat. Lehmien ajajat läksivät ensin. Minä hevosella tuntia myöhemmin, luulin saavani hitaasti kulkevat lehmät kiinni. Mutta erehdyin pahasti. Edellä kulkenut satapäinen lehmälauma oli sotkenut paksulumisen talvitein pitkillä peltoaukeilla reellä ajokelvottomaksi. Kuormani kaatui jatkuvasti lumihankeen. Jäin pahasti jälkeen oman karjan ajajista… Seuraavan tienristin jälkeen kuljettava tie oli täyttynyt silmänkantamattomiin täysin vieraista lehmistä ja ajajista. Nyt kilometrin mittainen lehmien jono erotti oman kylän ihmisistä.
Hevosen reestä jouduin näkemään, kun hieholehmiä poikkesi jonosta sivutielle ja sieltä myöhemmin lähti oikaisemaan lumihangen poikki omiensa luokse, mutta upposi kaulaansa myöten paksuun hankeen. Sieltä ei päässyt eteen eikä taaksepäin. Lehmä jäi pakkaseen jäätymään, ajaja-tyttö itkemään.
Iltahämärässä Rätykylän kaupan pihalla lehmät pysähtyivät. Pääsin survoutumaan lehmälauman läpi. Iltamyöhään mennessä en voittanut omankylän karjanajajia. Heidän eväsreppunsa olivat reessäni.
Riisuin hevosen ja menin lähimpään taloon yöksi. Talo lienee ollut pakkorauhan rajan paikkeilla. Päätin aamulla lähteä hyvin aikaisin tielle, että saisin heidät kiinni. Minun kuormassani oli meidän ja kuuden naapuritalon eväät. Ensimmäisen evakkomatkan iltasen he joutuivat hankkimaan vieraista taloista.
Seuraavana aamuna läksin liikkeelle hyvin varhain. Lankilan kylän jälkeen löysin talon, jossa olivat olleet yötä. Talon väki ei tiennyt olivatko he lähteneet matkaan Purnujärven vai Miettiläntietä. Kumpaakin käytettiin nyt karjan kuljetukseen. Löin arpaa ja valitsin onnekseni Miettiläntien. Kylän reunassa tapasin meidän ajajamme Tiippanan talosta, missä olivat majoittuneina. Tapaamisen ilo oli yhteinen. Tiippanan talon pihaan näkyi valtatie Viipurista Sortavalaan. Tie oli täysin ruuhkautunut. Liikenne oli kokonaan pysähtynyt pitkiksi ajoiksi. Päätimme aamulla varhain lähteä liikkeelle, ettemme joutuisi ruuhkan puristukseen.
Aamun valjetessa palmusunnuntaina, lähdimme yhdessä jatkamaan matkaa. Tultuamme valtatielle, oli se täysin tukkeutunut. Tien molemmin puolin oli yli metrin korkuiset lumivallit. Kapeahko tie täyttyi armeijan kalustosta ja kuorma-autoista molempiin suuntiin. Lehmät lyyhistelivät kuorma-autojen ja lumivallien välissä niin, että nahkaa irtoili kyljistä. Minun rekeni reunoista autot repivät laudankappaleita ja jauhosäkit repeytyivät valumaan tielle.
Sotapoliisit pysäyttivät meidät Rautjärven kirkonkylässä. He kielsivät jyrkästi lehmien kuljetuksen eteenpäin. Kaikki siirtoväen lehmät on teurastettava täällä. Teille ilmoitetaan, koska on teidän vuoronne. Tuntui julmalta, että ainoa omaisuus mikä saatiin pelastettua kotoa, onkin viranomaisten toimesta tuhottava. Olisi ollut armollisempaa ampua lehmätkin omaan navettaan, kuin tuoda niitä pakkasessa naapuripitäjään kärsimään ja tapettaviksi.
Saimme lehmät Lääperin talon vanhaan kivinavettaan. Sinne tuotiin lehmiä niin paljon, että olivat kylki kyljessä kiinni, eivätkä mahtuneet kunnolla makuulle. Kovassa pakkasessa, taivasalla, aitauksessa oli sadoittain lehmiä. Ne ammuivat nälissään ja janoissaan. Hevonen rekineen oli auttamassa heinien etsinnässä ja lehmille viennissä. Myös vettä raahasimme Rautjärvestä. Toivoimme, että tuskissaan kärsivät lehmät saataisiin pian teurastettua.
Pitkäperjantain aamuna meille ilmoitettiin, että lehmät saa viedä teurastettavaksi. Rautjärven kirkkoa vastapäätä tien toisella puolella oli pappilan riihikatos. Siinä oli meidän lehmien teurastuspaikka. Kirkonkellojen soidessa veimme lehmät teurastuspaikalle. Jumalanpalveluksen aikana evakot ja sotilaat kulkivat jatkuvana virtana pakkasesta kirkkoon lämmittelemään ja ulos.
Lehmien teurastajana toimi sotilas. Hän käski minun pitää kaksin käsin lehmän sarvista kiinni, kun hän nuijalla moukaroi eläimet hengiltä. Sainpa epäkiitollisen tehtävän. Lisäksi pelkäsin, jos lehmä säikähtää ja äkkiä kääntää päätään, niin minulta menee käsi. Olin 7-vuotiaasta alkaen kesäisin joka ilta etsinyt lehmät väljästä metsästä kotiin. Minulle ystävälliset lehmät eivät aiheuttaneet harmia, vaan alistuivat moukarin alle.
Kahdentoista lehmän liha meni valtiolle, joka myöhemmin maksoi lihoista sen verran, että seuraavana vuonna Kirvuun palattuamme saimme niillä rahoilla ostaa yhden lehmän.