Suomalaisessa arkeologiassa kampakeraamisia pyyntiyhteisöjä on perinteisesti pidetty melko rauhanomaisina ja vasta ”sotakirveskansoja” sotaisina maahantunkeutujina. Uudempi tutkimus on kuitenkin havainnut mahdollisia sotaisten vaiheiden ilmentymiä jo kivikaudella. Esimerkkeinä on mainittu kalliotaideaiheita, yhteisöjen siirtymiä helposti puolustettaviin saariin, niemenkärkiin ja korkeille paikoille.
Linnavuorina (muinaislinnat, mäkilinnat) on pidetty erityisesti nimen tai perimätiedon linnoina pitämiä jyrkkärinteisiä löydöttömiä tai esi- ja varhaishistoriallisia löytöjä ”tuottaneita” vuoria, mäkiä ja pieniä saaria. Linnavuorten käyttöaika on ajoitettu rautakaudelta 1300-luvulle, joskin joidenkin käytöstä on tietoja myöhemminkin.
Kanta-Rautjärvellä on ainakin kaksi mahdollisiin muinaislinnoihin nimiltään vihjaavaa kohdetta: Korpjärvellä Linnavuori ja Variksenkylässä Linnamäki. Mielenkiintoista on Korpjärven vuoren sijainti Helisevänjoen tuntumassa. Helisevä muodostaa paikallisesti pitkän etelä-pohjoissuuntaisen kulkukelpoisen vesireitin, joka päätyy pohjoisessa aivan Torsanjärven tuntumaan. Sen varrelle jää liikkumiseen viittaavia paikannimiä (Kulklahti, Matkolampi). Alajuoksullaan Helisevänjoki laskee monimuotoisen järviverkoston kautta Vuokseen entisen Räisälän kohdilla. Jos Vuoksi oli rautakauden valtaväylä Laatokalta Saimaan suuntaan, on Helisevänjokea pidetty mahdollisena aikakauden ”kevyen liikenteen väylänä”. Rautakauden aktiivisuudesta todistavat löydöt Helisevän yläosalta Purnujärveltä ja Uimolan Hirnilästä. Ne voisivat tukea käsitystä, että tunnettua vesireittiä oli syytä tarkkailla ja vartioida. Tähän tarkoitukseen Korpjärven linnavuori olisi voinut soveltua.
Rautakautisia keihäänkärkiä Rautjärven Hirnilästä. Museovirasto, Arkeologian esinekokoelma.
Rautakauden asutuksen ja löytöjen kokonaiskuva Rautjärven – Ruokolahden alueella on viime vuosina merkittävästi muuttunut. Rautjärvellä uusia löytöjä on saatu Purnujärveltä, joka on voitu todeta jo rautakaudella asutuksi kyläksi. Purnujärventien – Niskapietiläntien yhtymäkohdan läheltä Kalevanmäeltä on löydetty noin 30 rautakautista esinettä tai niiden osaa: asusteiden osia, koruja, käyttöesineitä. Sotaisempia löytöjä edustaa tappara eli sotakirves. Asiakirjatietoja Purnujärveltä ei Pähkinäsaaren rauhan rajadokumenttien lisäksi ole ennen vuotta 1543, jolloin maakirja mainitsee sieltä 16 taloa eri sukuineen.
Rautakautinen sotakirves (tappara) Rautjärven Hirnilästä. Tällainen kirves yleistyi aseena 1000-luvulta alkaen ja sitä käyttivät erityisesti skandinaavit. Museovirasto, Arkeologian esinekokoelma.
Vesireittien jälkeen vähitellen myös maayhteydet helpottivat liikkumista. Vanhimpia teitä koko Etelä-Karjalassa on nykyisin Niskapietilän museotienä tunnettu Imatran Vuoksenniskalta Rautjärven Niskapietilän kylän kautta Miettilään kulkeva 19,5 km pituinen tie. Se on todettu osaksi vanhaa Savonlinnan ja Viipurin tielinjaa. Vanhin alkuosa tiestä oli käytössä jo 1500-luvulla, joskin karjapolkuja seurailevana vähäpätöisenä tienä. Nykyisen Niskapietiläntien linjan kattavana tiekokonaisuus on ollut olemassa tiettävästi ainakin 1700-luvulta alkaen. Perimätiedon mukaan tuolloin alueella liikkuneet venäläissotilaat rakensivat Imatran ja Miettilän välille tien kesämanöövereidensä suorittamiseen.